Minun synnytykseni

Kolmella ponnistuksella syntyi pieni prinsessa
   - Anne Marjoniemi-Maunula -

En valmentautunut synnytykseen oikeastaan mitenkään, koska esikoisen syntymästä oli aikaa vain vuosi. Se vähän jännitti, kuinka nopea synnytyksestä tulee, kun esikoisen synnytys kesti vain viisi tuntia. Olin juuri saanut esikoisen yöunille ja katselimme mieheni kanssa televisiota, kun supistukset alkoivat. Niitä tuli kymmenen minuutin välein ja ne tuntuivat harjoitussupistuksilta. Yritin keskittyä illan elokuvaan, joka oli Michael Douglasin The Game. Supistuksia tuli kahden tunnin ajan, jonka jälkeen ne hiipuivat pois. Kello oli 22.00, kun sanoin miehelleni, että menen nukkumaan, jos uni tulee silmään. Heräsin 02.00 supistuksiin. Nämä supistukset tuntuivat jo vaativammilta, ja oli pakko nousta sängystä.
Herätin mieheni ja sanoin, että nyt on aika lähteä. Oli sääli herättää sikeässä unessa oleva esikoinen. Hän ihmetteli, kun keskellä yötä puin hänelle yöpuvun päälle toppavaatteet ja kannoin hänet autoon. Ajoimme 20 km päinvastaiseen suuntaan, missä synnäri oli, koska veimme esikoisen siskolleni hoitoon. Mieheni oli soittanut hänelle ja kertonut, että synnytys on käynnistynyt. Ikävöin esikoistamme heti, kun hän oli kadonnut siskoni sylissä rappukäytävään. Kello oli 03.10, kun lähdimme ajamaan Poriin päin.
Supistuksia tuli kuuden minuutin välein. Yritin rentoutua supistusten välissä ja katselin öistä maisemaa. Matka Poriin kesti 35 minuuttia.
Nuori ja ystävällinen kätilö otti meidät vastaan, ja menimme valmisteluhuoneeseen.
Istuin käyrällä 20 minuuttia ja kätilö kyseli tietojani. Supistukset olivat muuttuneet kivuliaiksi. Kätilö kyseli toiveitani ja sanoin, että voisin mennä suihkuun. Arvailimme mieheni kanssa, kuinka paljon olisin tällä kertaa auki, ja kätilö hymyili arvauksillemme. Puristin mieheni kättä aina supistuksen tullessa. Taisin kerran puristaa hiukan liian kovaa. Mieheni ilme kertoi.
Hän vitsailikin, että täytyy varmaan mennä röntgenin kautta kotiin. Muutin mieleni suihkun suhteen, kun nousin ylös. Tunsin kovaa paineen tunnetta alhaalla. Vaihdoin sairaalavaatteet ylleni. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi, että olin 9 cm auki! Hän ihmetteli, miten olin voinut istua vielä
käyrällä. Ihmettelin sitä itsekin.
Siirryimme synnytyssaliin, joka oli sama sali, missä olin saattanut esikoisenkin maailmaan. Kätilö puhkaisi kalvot ja laittoi kaiken valmiiksi vauvaa varten. Hän teki sisätutkimuksen ja sanoi, että olen 10 cm auki. Voisin alkaa ponnistaa, kun siltä tuntui. Sanoin, että joko nyt. Tein työtä käskettyä, ja kolmella ponnistuksella syntyi pieni prinsessa. Mitat olivat 51 cm ja 3700 g. Syntymäajaksi kirjattiin 6.4.2004 klo 04.15. Tytön hiukset olivat tummat ja hänellä oli sininen, viisas katse.
Tyttö sai 9 APG-pistettä. Mieleenpainuvin hetki oli se, kun sain tytön rinnalleni ja tietenkin myös tyttären ja isän kohtaaminen. Sanoin kätilölle, että tulen mielelläni vielä kolmannenkin kerran. Jäi hyvä mieli tästäkin synnytyksestä.